Pari kuvaa siitä, kun iho oli tosi huono..

Mä löysin pari kuvaa melkein parin vuoden takaa jolloin se iho oli tosi huonona. Kun kaikki valvottiin, kynsitti ja kutitti kamalasti. Tässä iho on rasvattu juuri ja siksi kiiltää. Ja tämä on kesäaikaa eli ei paljon kesä auta neidin ihoon.

Tässä oli siis menossa sykli neljä päivää sibicortia ja neljä päivää taukoa ja tämä oli se neljäs taukopäivä aina. Sitten ihana lastenlääkärimme Teemu pyysi kokeilemaan tuota apolaria ensin viikon kuurina ja siitä sitten kahtena päivänä viikossa. Se jaksaa pitää ihon paljon parempana. joskus vähän niska ja käsivarret saattaa näyttää tuolta, mutta ei ehkä noin pahasti enää.

Kaikki langat käsissä.. vai onko?!

Mä olen vähän sellainen, että mulla pitää olla langat käsissäni ja koko ajan ajantasalla. Kuten tässä allergia asiassakin. Mä olen se joka on käynyt tytön kanssa aina sairaalareissuilla. Hyvin olis ollut miehelläkin mahdollisuus siihen, mutta mä en olisi kestänyt ajatusta, että en olisi kuullut mitä siellä puhutaan, muistaako mies sanoa kaikki asiat, onko se tajunnu jutut oikein.. Kun siellä on itse, tietää missä mennään. Mies on kuitenkin tunnollinen ja tarkka ja hoitaa lapsetkin tosi hyvin, mutta ne langat pitää olla mulla käsissä..

Melkein viisi vuotta hoidin tytön ruokailut. Tein aina kaikki, tiesin tarkasti mitä se syö. Kuljetin itse ruoat mukanani joka paikkaan. Ihan pienenä vahdin tarkasti ettei vaan mene väärää ruokaa tai ruoka-ainetta suuhun (no joo, tulihan niitä vahinkoaltistuksia joskus). Olin jopa niin tarkka, että kun neiti vähän kasvoi, niin se eräänkin kerran huusi mulle keittiöstä, että "äiti, iskä antaa mulle tätä ruokaa, voinko mä syödä?" sillon oli pakko sanoa, että kyllä iskä tietää mitä sä saat syödä. :)

Ajatuksen siitä, että joku muu tekisi tytön ruoat ja huolehtisi ruokailusta, työnsin vaan koko ajan jonnekin kauas.. kunnes se päivä tuli. Juniori täytti kolme ja mun oli aika palata työelämään. Neidin ja juniorin oli mentävä hoitoon ja jonkun muun oli tehtävä neidin ruoat ja jonkun toisen vahdittava ruokailut. Paikassa jossa oli eri ikäisiä lapsia ja jossa melkein kaikilla muilla oli normaali ruokavalio. Se oli aika ahdistava ajatus. Mä jouduin kovasti tehdä töitä sen ajatuksen kanssa. Mun on luotettava toisiin, ovathan he ammattilaisia. Ehkä tilannetta vähän helpotti se, että keittiössä josta pk:n ruoka tuli, oli mun täti pääkeittäjänä. Hänen kanssaan oli helppo jutella ruokavaliosta ja hän on helposti soittanut mulle joistain ruoka-aineista. Kaksi vuotta pk:ssa on mennyt hienosti. Pk:ssa on ihania, tarkkoja hoitajia. Keittiöllä tosiaankin on ammattilaiset. Neiti on jopa alkanut syömään paremmin tämän eskari vuoden aikana, siitä on saanut kehuja pk tädeiltä.

Huomenna mennään tutustumaan kouluun. Uusi tilanne, uudet keittäjät. Sitä on luotettava, muu ei auta. Ehkä kovin luottavainen olo ei ole vielä tullut. Koulun ruokalanhoitaja (joka on alkupäivän keittiöllä josta ruoat tulee) kysyi, että voiko muusiakaan sitten tehdä maitoon...

Luottaa, luottaa..

Maitoaltistus nro. 2.

Seuraava maitoaltistus oli tytön ollessa kaksi vuotias. Olihan reissu sekin, mutta aloitetaan alusta..

Sinä päivänä ihana serkkuni J otti vanhimman tytön hoitoon heille. Juniori oli silloin vasta muutaman kuukauden ikäinen ja lähti tietenkin sairaalaan mukaan, kun eli vielä pelkällä imetyksellä.

Ensin tavattiin lääkäri. Lastenlääkäriksi erikoistuva nuori tyttö. Monta lääkäriä ollaan neidin kanssa ehditty tapaamaan, mutta hän oli kyllä aivan omaa laatuaan. Hiukan ylimielinen ja tuli vähän tunne, että äiti tässä nyt vaan kuvittelee ja keksii allergiat. Ne on vähän muotia.. No tytöstä ei löytynyt vikaa, ei yskää, ei nuhaa, ei kuulunut keuhkoista mitään ja korvatkin oli siistit. Ei, kun altistamaan.

Altistus aloitettiin, kuten aina, sivelemällä jogurttia hiukan poskeen ja alahuuleen. Odoteltiin hetki ja tarkalla syynillä hoitaja löysi ehkä pientä muutosta tytön iholla ja alahuulikin vähän turvotti. Päätettiin kuitenkin yhteistuumin jatkaa vielä. Ensin annettiin muutama teelusikallinen suuhun. Ei vielä kummempaa oireilua. Olin tyytyväinen tulokseen.
Puolen tunnin päästä annettiinkin jo reilu annos, puoli desiä, jogurttia. Meillä oli vuorossa ravitsemusterapeutilla käynti ja lähdettiin sinne, silloin he ottivat vastaan mediwestin puolella sairaalan vieressä. Sovittiin, että tullaan heti takaisin, jos jotain ilmenee. Matkalla ravitsemusterapeutille neiti alkoi vähän yskiä.. no en kiinnittänyt siihen paljon huomiota. Hetki, kun oltiin terapeutilla istuttu alkoi neiti yskiä yhä enemmän ja limaa alkoi nousta kovasti. Ei muuta, kun juoksujalkaa lastenpolille takaisin. Hoitaja haki lääkärin paikalle, se nuoriaiemmin tapaamamme nainen, joka totesi nyt vain, että "ei yskä ole pahasta" ja lähti pois. Lapsi jolla ei ollut minkäälaista yskää ennen tuota reissua, yski nyt limaa niin, että sitä tuli melkein korvista ja nenästä. Tyttö oli kauhean rauhaton ja meni edestakaisin. Koskaan en ollut häntä nähnyt sellaisena. Itsellekin alkoi paniikki iskeä. Lapsi joka yleensä tykkäsi istua sylissä ja rauhoittui siihen juoksi liukumäkeä paniikin vallassa.
Onneksi siellä oli ihana hoitaja!!! Hoitajakin näki, että kaikki ei ole hyvin. Neidillä alkoi jo huulet sinertää ja limaa tuli. Hoitaja marssi lääkin luo ja sanoi tiukasti, että se lapsi tarvii nyt apua, mitä tehdään!? Silloin vasta lääkäri sitten lupasi, että voi antaa hengitettäväksi adrenaliinia spiralla ja kortisonia.. tabelttina!! Kaksi vuotiaalle. No hoitaja murskasi sen ja laittoi hedelmäpiltiin.. mitä oli vaikea syöttää lapselle joka yökki ja yski limaa.

Tilanne rauhoittui, lääkkeiden jälkeen tyttökin rauhoittui silmissä ja hengittäminen oli helpompaa ja limainen yskä loppui kuin seinään. Kaiken tämän jälkeen meidän piti jäädä vielä lastenosastolle tarkkailuun. Odotushuoneessa sitten istuttiin iltaan. Tytöllähän siellä riitti tekemistä. Hoitajat ja lääkäri kävi välillä tarkistamassa tilanteen ja kortisonia annettiin lisää suun kautta. Jossain vaiheessa muistin, että vanhin tyttö oli siellä serkulla. Mumma ja paappa pelasti tilanteen ja hakivat vanhimman sieltä.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Hyviä lääkäreitä on meillä sairaalassa ollut, mutta tämän jälkeen olen aina halunnut tietää kuka lääkäri on. En haluaisi tähän lääkäriin enää törmätä, kovasti ei luottoa häneen ole, varsinkaan silloin, kun on hätä. Ja äidillähän on aina tietysti hätä omastaan ja joskus voi olla, että asia suurenee äidin mielessä, mutta hädän näki kyllä hoitajastakin. Mikä ihana onni oli tuo hoitaja!!

Äsken herkuteltiin jäätelöllä. Neiti on onneksi alkanut sietää kaakaota joten halusi tofulinen päärynäpuikon.

Ja ei, mulle ei makseta mainostamisesta. :) Vinkiksi muille haluan laittaa niitä tuotteita jotka neidille sopii. :)