Jos se ei olekaan allerginen. Jos mä olen kuvitellut kaiken?! Eihän meillä muutkaan ole..
Kauhean usein tuo ylempänä oleva ajatus on tullut mieleen. Jos mä vaan annan sille ruokaa jossa on maitoa..tai kanamunaa.. tai jotain muuta allergisoivaa. Jos mä vaan oon ihan päästäni sekaisin.. jotenkin menny parit piuhat päässä sekaisin sen tytön syntymän jälkeisen masennuksen aikana.
Pää osaa kyllä tehdä tepposiaan. Välillä tekis kyllä oikeasti mieli antaa sen syödä kaikkea. Sitten se järki voittaa. Sillähän voi vaikka lähteä henki.
Meillä on ollut usean viime sairaalareissun aikana ihana sairaanhoitaja vastaanotolla. Sairaanhoitajallekin joskus kerroin epäilykseni ja se kovasti ymmärsi, mutta samalla kertoi, että meidän tyttö on selvästi allerginen. Kertoohan sen altistuksetkin. Sairaanhoitaja kertoi miten joskus on voinut opiskelijoillekin näyttää meidän tytön papereita ja sanoa, että tässä on oikeasti allerginen tyttö, opiskelkaa siitä.
Jos jollekin meidän lapsista piti kerta tuo allergia tulla niin tuo keskimmäinen on just "oikea." Se on aina niin reipas ja kaikesta huolimatta positiivinen ja huumorinaisia. Ja muistan kyllä sille kertoa sen. Vaikka sanon myös, että aina saa itkeä jos siltä tuntuu. Vaikka silloin, jos labratäti kaivaa verikoetta uudestaan ja uudestaan siinä onnistumatta. Eihän se itkenyt. Sanoi, että ajatteli sitä pillimehua jonka lupasin kanttiinista veirikokeen jälkeen. Ihana muru se on! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti