Ruokavalion salapoliisi

Nyt on maito, jotain muutakin kai kaivataan ruokavalioon.
Ensin kokeiltiin perunaa ja bataattia. Sitten tuli joitain marjoja ja hedelmiä. Muutamia saatiin upotettua ruokavalioon. Riisikin näytti sopivan. Possunlihasta saatiin proteiinia lautaselle. Naudanlihaan ja kanaan iho reagoi voimakkaasti.

Ihon tilanne paheni, hetkeksi auttoi kortisoni ja tauolla se taas paheni ja kutisi kamalasti.Yöt valvottiin ja kynsittiin ja välillä itkettiin ja kynsittiin. Atarax vähän auttoi, mutta pieni oli seuraavanakin päivänä vielä ihan tokkurassa siitä lääkkeestä, eipä sitä juuri viitsinyt antaa.  Zyrtec ei juurikaan silloin auttanut.

Jotenkin tuntuu, että muistikuvat on kovin hataria, kun ei juurikaan tullut nukuttua. Mies käy yöt töissä ja nukkui osin aamusta ja meni aikaisin illalla nukkumaan. Päivällä mä en osannut/saanut nukuttua. Oma kroppa reistas ja vanha "ystävä" paniikkihäiriö seuras varjon lailla mukana.

Kun tyttö oli vajaan vuoden ikäinen, tehtiin hänelle pric-testi. Yllättäen sieltä nousikin peruna vahvana allergian aiheuttajana. Ihmekään, että iho oli ollut huono, rikkinäinen ja usein ruokailun jälkeen posket nousi kunnon punalle. Vähennettiin siis perunaa reilusti,jota oli tähän mennessä mennyt lähes joka ruoalla. Kokeiltiin maissia, se kävi. Iho vähän parani, mutta ei se vieläkään ollut hyvä.

Reilu vuoden ikäisenä tyttö oli ehtiväinen. Joulun alla leivottiin pipareita ja koristelin niitä pikeerillä (kanamunanavalkuaista ja tomusokeria), pikeeriä tippui vähän lattialle ja ennen, kun ehdin reagoida, oli tyttö liipannut sitä sormella suuhun. Pikkuhiljaa alkoi tulla limaista yskimistä ja hengitys vaikeutui. Ambulanssi kiidätti meidät sairaalaan ja siellä tyttö sai niin piikkinä, kun suun kautta apua. Rauhoittui se siitä ja seuraavana päivänä päästiin kotiin. Se oli pelottava reissu, ehtii mielessä käydä ajatus, jos toinenkin.No, kananmuna-allergia löytyi.

Tämä teksti voi tuntua jotenkin sekavalta, kun se on tämmöstä ajatusten virtaa. Aikaa tästä alusta on kuitenkin kulunut, kun tänään ilmoitin pienen sissini koulutielle. <3 Toinen lapsi aloittaa koulutien. Vielä yksi vauva jää.. joka aloittaa sitten syksyllä -14 eskarin.

Maito

Pieni sana, iso ongelma!

Aluksi se oli melko helppoa, imetin. Ja dieettasin, en siis melkein syönyt mitään. 6 vuotta sitten ei ollut niin isoa valikoimaa erilaisia maidottmia tuotteita, kun nyt on. Asia oli uusi enkä oikein osannut etsiä tietoakaan. Ja diettasinhan samalla myös muita yleisesti allergisoivia tuotteita (meillä siihen kuului mm. kananmunaa ja vehnää)

Ja kuinka kaipasinkaan itse maitoa!! Sille, jolta kului tähän saakka helposti 1,5 L maitoa/päivä, oli tuskaa olla yhtäkkiä ilman. Kahvikin alko kyllä, jossain vaiheessa vähän yllättäen, upota ilman maitoa.
Välillä mä olin niin huono äiti ja söin palan suklaata.. kukaan ei kertonut, että on myös maidotonta sukalaata. Kamalia omantunnon ja HÄ (= huono äiti) tuskia kärsin. Miksi olinkaaan niin heikko ja söin ja nyt on toinen kipeä. :(

Lähempänä yhtä vuotta aloin haaveleimaan, että olis muutakin maitoa, kun rintamaito. Siihen saakka olin siis imettänyt. Dieetillä tippui painoakin 12kg/kk. Sain kamalat rytmihäiriöt riesakseni. Ajattelin, että en enää jaksa. Imetys ei enää ollut kivaa vaan pakkoimetystä. Sekin kerta on syöpynyt mieleeni, kun olin oksennustaudissa. En päässyt eteisen lattiaa kauemmas ja mies joutui tuomaan tyttöä yöllä siihen imetettäväksi, itkin. Kuinka olisin toivonut, että olis ollut joku maito jota mies olis voinut lämmittää.. mutta ei.

Kokeiltiin ja testattiin. Vihdoin löytyi neocate. Lääkäri teki siitä lausunnon kelalle, että saadaan siihen kelakorvaus ja siihen saakka ostettiin niitä omakustanteisesti. Vajaa 60e/purkki josta sai maitoa reilun 3 litraa. Eihän se montaa päivää kestänyt, kun toisen pääasiallinen ravinto oli se maito. Kaikki liikenevä raha meni maitoon. Välillä sukulaisetkin auttoi, että saatiin taas seuraava purkki ja päästiin eteenpäin. Sitten tuli kelan vastaus, ei korvattavuutta.. pitää ensin testata vielä soija. Joka oli siis testattu jo. Tuli taas itku. Lääkärikin oli kiukkuinen ja soitteli pitkin kelaa. No ei muuta, kun soijaa taas testaamaan ja saamaan lapsi kipeäksi, että kelassakin uskotaan.
Uskoihan ne viimein, onneksi!

Pelkällä neocatella mentiin sitten vähän aikaa, että löydettiin sopivia ruokia.
Ja mä olin helpottunut. Nyt ainakin tiesin, että tyttö saa kaikki tarvittavat ravintoaineet ja vitamiinit. Mun rintamaito tais olla loppuajasta aikamoista laihaa litkua..

Ensimmäinen lääkäriaika

Ennen ensimmäistä lääkäriaikaa sain neuvolasta jonkunlaista ohjeistusta imetysdieetistä, kovin puutteelliset ne oli. Erilaisista rasvoista saimme myös reseptejä ja kaikkea kokeiltiin. Kortisonirasvoja käytettiin varoen vielä 6 vuotta sitten. Ihan ohuelti ja harvoin. No myöhemmin on sekin muuttunut.

Ennen ensimmäistä lääkärikäyntiä otettiin myös verikoe. Lääkärin vastaanotolta en oikein tiennyt mitä odottaa. Allergia-asiat ei kuitenkaan olleet tuttuja, vaikka itse vauvana kärsinkin jonkinlaisista allergioista, jotka väisti nopeasti. No, verikoeesta lääkäri kertoi ettei näy mitään. Ei mitään, maito ehkä hiukan koholla, mutta ei merkittävästi. Okei, ei allergiaa.. niin luulin.
Lääkäri kysyi kuitenkin oliko meillä kiire. No ei ollut joten jäimme maitoaltistukseen iltapäiväksi.
Ensimmäinen ihosively kasvoille. Ei merkittäviä muutoksia. Ehkä hiukan punoitusta sivelykohdassa.
Toisena annettiin NAN-maitoa kolme milliä ruiskulla suuhun. Ei välitöntä reaktiota.
Lähdin sairaalan kanttiiniin itsekin syömään ja tyttö nukahti vaunuihin. Syödessäni kurkkasin vaunuun ja huomasin miten tytön leuka ja kaulan alusta oli alkanut punottaa ja samaan aikaan iholle oli noussut rakkuloita.
Arvatenkin ruoat jäi siihen ja lähdin nopeasti takaisin allergiapolille. Hoitaja pyysi lääkärin paikalle ja altistus lopetettiin ja tulkittiin positiiviseksi. Lääkittiin pieni ja jäätiin pariksi tunniksi seurantaan.


Ensimmäisen lääkärikäynnin tuloksena maitoallergia. 

Mistä kaikki alkoi?

Pieni ja pippurinen tyttö syntyi syksyllä 2006. Pieni (4180g ja 52cm) oli kova syömään.. ja itkemään. Jo laitokselta lähtien oli itkuisuutta. Muistan lastenhoitajakin "moittineen", kun ei edes tuttiin tai asennonvaihtoon tyytynyt.
Kotona ensimmäiset viikot meni sumussa, kun pieni valvotti yöllä neljäänkin saakka itkien ja esikoinen vaati huomiota jo aamulla kello 07.00.
Jos jotain hyvää tuolta ajalta ajattelen, niin yöt tuli surffattua ihania kakkublogeja tutkien. Siitä sainkin kotiäitivuosille hyvän harrastuksen. Huonoa taas sitten oli se, että sairastuin masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Meni puoli vuotta, ennen kun tajusin, että mulla on ihana pieni tyttövauva. Vauvan ensimmäisestä, tärkeästä puolesta vuodesta koen varmasti aina syyllisyyttä. Niin kovin mekaanisesti hoidin tuota ihanaa pientä nyyttiä.

Vauvan itkuisuutta ei oikein noteerattu mitenkään. Koliikkia, sanottiin. Tarjottiin gavisconia, mutta eihän se edes paljon pulautellut. Itki vain koko ajan. Kyseltiin röyhtäyttämiset ja "pierujumpat." Voi kyllä, kaikkea kokeiltiin.

Ensimmäisen kerran asiaan havahduttiin, kun pieni ja pippurinen tuli 3kk:ta. Sitten alkoi iho oireilla. Lehahteli ja meni rikki. Aluksi posket ja polvi- ja kyynärtaipeet. Sitten koko iho. Alettiin puhua mahdollisista allergioista. Puhuttiin imetysdieetistä eikä mulla ollut hajuakaan mitä se on.
Lähete laitettiin sairaalaan lastenpolille. 6kk ikäisenä pieni ja pippurinen pääsi ensimmäisen kerran sairaalaan lääkärin vastaanotolle.

Tästä lähdettiin. Aika oli raskas ja tuntuu edelleen raskaalta ajatella, vaikka siitä on jo 6 vuotta aikaa.

Tutustumista

Kokeilen nyt tätä blogiväylää.. Vähän tuntuu kankealta, mutta ehkä se tästä.
Kovasti olis tarvetta purkaa tätä allergia asiaa jonnekin. Toisaalta meillä on "hyvä" tilanne, kun kolmesta lapsesta vain yhdellä on allergiaa, mutta kuluttavaa sekin on.
Katsotaan mihin tää tästä lähtee.. ja osaanko mä tätä systeemiä käyttää. :D